Suomen Inkeri-liitto

Liiton tausta

Tukitoimintaa Suomesta käsin


Tsaarinvallan kukistumisen jälkeen Inkerissä alkoi kansallinen herätys- ja uudistustyö, mutta kommunistinen hallinto pyrki pyyhkimään entisetkin kansalliset laitokset ja kulttuuritoiminnan Inkeristä. Tästä syystä Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen Suomeen tuli tuhansia Inkerin pakolaisia. Osa heistä palasi 1920 solmitun Tarton rauhan jälkeen, mutta Suomeen jäi noin 4 000 pakolaista.

Raudussa tehtiin 19.2.1922 Inkerin pakolaisten edustajakokouksessa aloite uuden järjestön perustamisesta tukemaan inkeriläisiä. Varsinainen Inkerin Liiton perustamiskokous pidettiin Helsingissä 8.6.1922. Järjestön tavoitteena oli tukea sekä Venäjälle jääneitä että Suomeen paenneita inkeriläisiä. Liiton jäsenet olivat suurelta osin korkeissa asemassa olevia virkamiehiä. Liitto toimikin 22 vuotta, mutta lakkautettiin vuonna 1944 samalla kuin 4400 muuta ”Neuvostoliitolle vastaista järjestöä”.

Pohjois-Inkeriin jääneiden edunvalvojaelimenä toimi 31.1.1919 perustettu Pohjois-Inkerin hoitokunta, jonka toiminta jouduttiin lopettamaan.  Tästä tarkemmin luvussa ”Tunnukset/postimerkit”.

Työn jatkajaksi perustettiin 23.3.1924 Inkeriläisten Toimikunta Suomessa -niminen järjestö. Sen toiminta haluttiin saattaa järjestäytyneeseen muotoon, joten Viipurissa päätettiin perustaa 25.3.1934 Inkeriläisten yhdistys ry jatkamaan toimikunnan työtä. Säännöt vahvistettiin 28.7.1934 Terijoella pidetyssä kokouksessa, ja yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 31.8.1934 kotipaikkanaan Viipuri.

Vuoden 1935 lopussa yhdistyksellä oli paikallisosastoja 17 paikkakunnalla, joissa oli yhteensä noin tuhat jäsentä. Sääntöjen mukaan jäseneksi saattoi päästä inkeriläinen tai inkeriläissyntyinen Suomen kansalainen, mutta koska enemmistöllä yhdistyksen jäseniksi haluavia ei ollut Suomen kansalaisuutta, haki yhdistys toiminnalleen erityisluvan 1936. Vuonna 1938 kotipaikaksi muuttui Helsinki.

Sodan jälkeisten alueluovutusten vuoksi suurin osa yhdistyksen paikallisosastoista oli jäänyt luovutetulle alueelle ja koska olosuhteet heimotyölle eivät olleet otolliset, yhdistys vietti pitkään hiljaiseloa. Näin se vältti Valvontakomission lakkautuksen.

1940-luvun lopulla Suomessa asuvat inkeriläiset alkoivat järjestää tapaamisia. Ensimmäinen laajempi kohtaaminen oli Viipurilaisessa osakunnassa 1947 järjestetty kokous, jota veti Antti Kekki. Myöhemmin puheenjohtajaksi valittiin kirkkoherra Matti Vironmäki. Varsinainen alku uudelle laajemmalle toiminnalle olivat 1956 Järvenpäässä pidetyt Inkerijuhlat.

1994 Inkeriläisten yhdistys ry:n nimi muutettiin Suomen Inkeri-liitto ry:ksi silloisten paikallisosastojen rekisteröityessä omiksi yhdistyksikseen, jotka sitten liittyivät Liittoon jäsenjärjestöinä. Liiton tarkoituksena on toimia Suomessa asuvien inkeriläisten ja inkeriläisyydestä kiinnostuneiden yhdyssiteenä ja etujärjestönä. Liitolla on myös henkilöjäseniä enimmäkseen niiltä paikkakunnilta, joilla ei ole omaa jäsenjärjestöä.

Suomen Inkeri-liitto toimii tiiviissä yhteistyössä Inkeriläisten sivistyssäätiön kanssa, jonka hallinnoimassa vuokrahuoneistossa Inkerikodissa liittokin on saanut toimia.

Kun Liitto täytti 80 vuotta kesällä 2014, tehtiin Inkeriläisten viestin näköinen helppolukuinen historiikki 80 menneestä vuodesta. Se on luettavissa tästä. Sitä voi myös ostaa/tilata paperiversiona osoitteesta Ostettavat kirjat ja muut tuotteet.