Vuosi 2020
Puheenjohtajana Juhani Valo
Maailmanlaajuisen koronapandemian vuoksi maaliskuun jälkeen jouduttiin peruuttamaan kaikki loppuvuoden Inkeri-iltapäivät sekä Helsingissä pidettäviksi suunnitellut kesäjuhlat.
To 23.1. Muutama hallituksen jäsen tapasi Jakutiasta asti Kansallismuseon näyttelyn
Inkeriläiset – Unohdetut suomalaiset avajaisiin tulleita inkeriläisiä Inkeri kodissa.
To 23.1. Sihteeri esitti Hakunilan seurakuntakodissa inkeriläisten paluumuuttajakerhon kokoontumisessa Ruotsin TV:n valmistaman dokumentin Tapahtui Inkerinmaalla.
Lupa esittämiseen on saatu dokumentin tekijältä Anneli Kustfältiltä.
La 18.1. Sosiaalineuvos Niina Korpelainen kertoi kirjoittamansa sukukirjan ”Kuin lastu laineilla, sukukronikka inkerinsuomalaisen Jonas Koitin jälkeläisistä”, tekemisestä ja sukunsa juurista sekä menneitten sukupolvien kohtaloista.
La 15.2. Sukututkimuksen asiantuntijat olivat tavattavissa Inkerikodissa.
Samana päivänä majuri evp. Seppo Tuomi kertoi matkoistaan Inkerinmaalle ja esitteli siellä tallentamiaan valokukuvia.
Sukututkijat jatkoivat Inkeri-iltapäiväohjelman jälkeenkin.
La 7.3. Kokoontui kesäjuhlatoimikunta suunnittelemaan ohjelmaa. Saman kuun puolivälissä romuttui ajatus juhlien järjestämisestä maamme hallituksen määräämiin rajoituksiin.
La 3.10. Pidettiin Inkeri kodissa Karjalatalolla liiton kevätkokous, joka koronan vuoksi oli jouduttu siirtämään syksyyn.
La 3.10. Pidettiin liiton syyskokous Inkeri kodissa, Karjalatalolla.
Ke 28.10. Sihteeri vieraili Salon inkeriläisten paluumuuttajien kokoontumisessa Salon seurakuntakodissa.
MUUTA
Kunniapuheenjohtajamme, seurakuntaneuvos Keijo Korkan siunaustilaisuuteen 3.1.2020 Turussa osallistui puheenjohtaja.
Kunniajäsenemme kirjailija Ella Ojalan siunaustilaisuuteen 3.1.2020 Tampereen tuomiokirkossa osallistui sihteeri.