Kirjat
Kuivanen Lilja
Inkerin vuotuisjuhlat
5,- €
Teos on tarkoitettu sukupolvien väliseksi siteeksi niille, jotka etsivät suomalaisia juuriaan sekä kaikille Inkerin kansanperinteestä kiinnostuneille. 160 sivua
Ojala Ella
Ensimmäinen kevät
5,- €
Kirja on jatkoa romaanille Pitkä kotimatka. 215 sivua
Pakki Nikolai
Inkerin kylän lähihistoria taiteessa
10,- €
Paluumuuttajana 1994 Virosta Suomeen muuttanut Nikolai Pakki alkoi kiinnostua maalaamisesta noin 30 vuotiaana, mutta varsinainen ura alkoi vasta kymmenkunta
vuotta myöhemmin 1970 luvulla.
Nikolai Pakin teoksia on ollut esillä mm. entisessä Neuvostoliitossa, Krimillä, Jaltalla, Liettuassa, Puolassa ja Virossa. 78 sivua.
Pelkonen Hannu
Voihan venäjä!
5,- €
Inkerin evankelisluterilainen kirkko on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Monet Inkerin kirkon alkuajan työntekijät tulivat Suomesta, myös rovasti Hannu Pelkonen, joka on tehnyt muistiinpanoja lukuisista talkoomatkoistaan Uralin rovastikunnan alueelle. Vaaratilanteiltakaan ei vältytty. Suomen Pipliaseuran kunniajäsen Hannu Pelkonen oli mukana Raamattu Suomen Suvulle–hankkeessa. 219 sivua
Pettinen Albert
Oppia, pelata, laulella
5,- €
Pettinen Albert
Lauluja sekakuorolle (nuotit)
5,- €
Savolainen Aatu
Suomalainen sissisodassa (muistelma, osa I)
5,- €
Savolainen opiskeli Pietarissa teknillisessä opistossa ja päätti sen 1941. Koska Inkerissä oli pula ruuasta, lähti hän, saksankieltä osaavana, Hatsinaan sijoitettuun saksalaiseen yksikköön saadakseen työtä. Hänet pantiinkin Saksan armeijaan itärintamalle ja hän joutui siellä vastuullisiin tehtäviin. Sodan loppuvaiheessa inkeriläinen viestijoukkue siirrettiin Suomeen ja Aatu otti osaa taisteluihin Kannaksella. Hänet kotiutettiin 1944. Työskenneltyään vajaan vuoden Helsingissä, hänen oli paettava Ruotsiin, jossa joutui sotaväkeen ja yleni kapteeniksi. 173 sivua
Krifors Lars (ent. Savolainen Aatu)
Oli onnistuttava (muistelma, osa II)
5,- €
Kirja kertoo toisesta maailmansodasta hengissä selvinneen nuoren miehen myöhemmistä elämänvaiheista Ruotsissa, jossa hän joutui tekemään muutamia vaikeita valintoja, mm. nimenmuutoksen. Muistelmat on loistava dokumentti hänen vaiheistaan sodanjälkeisessä Ruotsissa. 200 sivua
Sihvo Jouko (toim.).
Inkerinsuomalaisten kohtalo
5,- €
Teos on kirjoitettu alkuperäisten asiakirjojen perusteella varakkaiden talonpoikien omaisuuden pakkoluovutuksista, evankelisluterilaisten kirkkojen sulkemisesta ja ryöväämisestä, teloitettujen ja perheiden kohtaloista, inkerinsuomalaisten pakkosiirrosta Siperiaan ja Suomesta palanneiden inkerinsuomalaisten karkotuksesta ym. vainotoimenpiteistä. Liitteenä kirjassa 1400 teloitettujen inkerinsuomalaisten matrikkeli. 485 sivua
Suominen Hellin
Mooses Putron elämäkerta
1,- €
48 sivua