Vaakuna
Kuvassa oleva vaakuna on käynyt läpi monet kuvion muutokset. 1580 luvun alussa ruotsalaisten Iivananlinnalle antama vaakuna oli todennäköisesti tarkoitettu Länsi- ja Etelä-Inkerille; ainakin se muistutti myöhempää Inkerin vaakunaa.
Vanhimmassa Inkerin vaakunassa oli sinisellä punaiset muurit, keskellä hopeavirta ja yläreunassa kultainen risti. Muurit kuvaavat joko linnoja vesistöjen varrella tai ehkä vain linnoitettua Narvajokea. Toisaalta on selitetty, että vaakuna kuvaa Nevaa ja sen linnoja, mutta heraldikko Kari Laurlan (1943-2006) mukaan tämä selittely tuntuu kaukaa haetulta. Risti kuvasi kristinuskoa. Iivananlinnan vaakunaa pidetään Inkerin vaakunan esivaiheena. Ruotsalaiset käyttivät Inkerin vaakunana Iivananlinnan vaakunan johdannaista. Värejä muutettiin ja risti jäi pois. Muurit sen sijaan jäivät.
Ensimmäisessä suomenkielisessä raamatussa v. 1642 esiintyy jo melko nykyisenkaltainen Inkerin vaakuna. 1919 taiteilija E.J. Haapakoski piirsi edellisen pohjalta Inkerin vaakunan lisäten siihen kukkakoristeen ja nauhan, jossa oli teksti Ingermanlandia. Myöhemmin nämä lisäykset ovat poistuneet.
Inkerin lippu
Lipun värit on otettu historiallisesta Inkerinmaan vaakunasta. Värejä on perusteltu myös niin, että sininen risti muistuttaa inkeriläisten suomalaisuudesta, mutta on samalla Nevajoen ja sinisen taivaan symboli. Keltainen taas kuvaa Inkerinmaan viljavia peltoja ja punainen Pietarin muureja.
Inkerin lippu on lähes yhtä vanha kuin Suomen lippu (hyväksytty 28.5.1918 Suomen viralliseksi lipuksi). Inkerin lipun suunnitteli kapteeni E. J. Haapakoski Inkerin rykmentille heimosotien aikana. Lippu vihittiin 8.9.1919 Kirjasalossa, Pohjois-Inkerissä, joka oli viimeinen kylä, joka alistui neuvostovallalle.
Rykmentin lipun vihkimisen suoritti kirkkoherra P. Sonny Kirjasalossa syyskuun 8. päivänä 1919.
Tarton rauhan jälkeen Pohjois-Inkerin pataljoona joutui poistumaan Kirjasalosta. Lippu laskettiin jäähyväiskatselmuksessa 5.12.1920.
Joukot marssivat Kirjasalosta Suomen rajan yli suruharsoon verhotun lipun jäljessä ja majoittuvat Valkjärvelle.
Alkuperäinen lippu kulki monipolvisen tien. Kun se tuotiin Suomeen, siitä huolehti entisen rykmentin kirjuri, inkerinsuomalainen Reino Vesikko. Sitten lippu sijoitettiin Suomessa 1922 perustetun Inkerin Liiton tiloihin. Liitto lopetettiin ”Neuvostoliiton vastaisena” järjestönä vuonna 1944. Marraskuun 26.pvä 1944 Reino Vesikko löysi Liiton tyhjästä toimistosta sinne jätetyn lipun.
Vesikko otti lipun mukanaan ja pakeni sen kanssa Ruotsiin keväällä 1945. Siellä on järjestetty inkerinsuomalaisten kesäjuhlia vuodesta 1947. Vuoden 1949 juhliin tuli osallistujaksi myös Reino Vesikko, joka toi juhlille pelastamansa Inkerin lipun. Juhlien päätyttyä lipun tarkasti Aatami Kämpäs. Hän tiesi, että siinä piti olla hänen tekemänsä merkintä K.I.. Se tarkoitti Kirjasaloa. Merkintä löytyi.
Reino Vesikko palasi Suomeen 1949, mutta jätti varmuuden vuoksi lipun Matti Randefeltin huomaan. Tämä huolehti siitä 50 vuotta, kunnes legendaarinen historiallinen lippu 12.7.1999 luovutettiin juhlallisesti monien sotaveteraanien läsnä ollessa Helsingin sotamuseoon.
Kun inkerinsuomalaiset järjestäytyivät neuvostoajan lopulla, ensimmäisenä lippu vihittiin Tartossa Pietarin kirkossa 18.12.1988. Tallinnan inkerinsuomalaiset vihkivät lippunsa 26.2.1989.
Inkerinmaalle keltainen ristilippu palasi vuonna 1989. Inkerin Liiton aktiivit siunasivat Suomessa ommellun Inkerin lipun Kupanitsan kirkon raunioissa 14.5.1989. Siunauksen suoritti Arvo Survo. Ensimmäisen kerran lippu nostettiin salkoon laskiaisjuhlilla 1989 Skuoritsassa. Kelton juhannusjuhlilla 1989 sitä tervehtivät tuhannet inkerinsuomalaiset.
Inkerin viiri
Suomen Inkeri-liiton viiri voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut Suomen Inkeri-liitto ry:n tai sen jäsenyhdistyksen hallituksen jäsenenä tai toimihenkilönä 12 vuotta tai henkilölle, yhdistykselle tai toiminimelle, joka on merkittävästi tukenut liiton toimintaa ja tarkoitusperiä.
Viirin myöntää Suomen Inkeri-liitto ry:n hallitus.
Ensimmäiset viirit myönnettiin v. 1999.