Liiton varsinaisiksi jäseniksi voivat hakea
– Suomessa toimivat rekisteröidyt yhdistykset ja säätiöt sekä
– Suomessa pysyvästi asuvat yksityiset henkilöt, jotka hyväksyvät Liiton säännöt ja tarkoituksen.
Kannattaviksi jäseniksi voivat hakea yksityiset henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt. Näillä ei ole äänioikeutta Liiton kokouksissa.
Jäsenhakemukset hyväksyy Liiton hallitus.
Kunkin vuoden jäsenmaksun suuruudesta päätetään edellisen vuoden syyskokouksessa. Vuonna 2024 maksun suuruus on jäseneltä 20,- euroa ja kannatusjäseneltä 50,- euroa.
Jäsenjärjestöt
Jäsenjärjestöjen synty liittyy Suomen Inkeri-liiton historiaan. Se puolestaan juontaa vuoteen 1934. Silloin perustettiin Inkeriläisten yhdistys ry (tarkemmin kohdassa Liiton tausta). Yhdistys oli jo alkuvuosina pohtinut sääntöjen muuttamista sellaisiksi, että paikallisosastot rekisteröityisivät yhdistyksen jäsenyhdistyksiksi. Hanke jäi silloin toteutumatta. 1990-luvun taitteessa inkerinsuomalaisuus heräsi henkiin Venäjällä ja Virossa, joissa otettiin käyttöön edellä kuvattu järjestäytymismalli. Se oli käytössä myös Ruotsissa.
Maaliskuun 28. päivänä 1993 pidetyssä vuosikokouksessa päätettiin yhdistyksen nimi muuttaa Suomen Inkeri-liitto ry:ksi ja liitolle hyväksyttiin uudet säännöt. Samanaikaisesti päättivät myös Helsingissä, Turussa, Lahdessa ja Hyvinkäällä toimivat paikallisosastot rekisteröityä liiton jäsenyhdistyksiksi.
Liiton tarkoituksena on toimia Suomessa asuvien inkeriläisten ja inkeriläisyydestä kiinnostuneiden yhdyssiteenä ja etujärjestönä. Liitolla on myös henkilöjäseniä.
Kullakin jäsenyhdistyksellä on omat sääntönsä. Ne maksavat jäsenmaksuistaan kullekin vuodelle erikseen määrättävän pienen osuuden Suomen Inkeri-liitolle.
Jäsenjärjestöt 2024
Helsingin seudun Inkeri-seura ry
pj. Toivo Tupin
Bahamankatu 2 A 21
00220 Helsinki
toivotupin@gmail.com
Hyvinkään Inkeri-kerho ry
pj. Leila Salo
Puolimatkankatu 18
05830 Hyvinkää
040 5677 065
hyvinkaan.inkerikerho@hotmail.com
Lahden Seudun Inkeri-seura ry
pj. Inkeri Ojala
040 071 6727
inkeri.ojala@gmail.com
Turun seudun Inkeri-seura ry
pj. Lyydia Bazaleva
045 668 7628
tsis@gmail.com
facebook Turun seudun Inkeri-seura ry
Käyntiosoite Kousankuja 5 A
20610 Turku, Varissuo